Uusi toimintaohjelma torjuu lajien uhanalaistumista

Uutinen 20.4.2017 klo 17.51
Saimaannorppa
Uhanalainen saimaannorppa on monien suojelutoimien kohde. © Mervi Kunnasranta / YHA

Tuore uhanalaisten lajien suojelun toimintaohjelma luo pohjaa uhanalaistumiskehityksen pysäyttämiseksi Suomessa. Ohjelman tavoitteena on yhdessä eri hallinnonalojen ja toimijoiden kanssa parantaa lajien mahdollisuuksia säilyä erilaisissa elinympäristöissä.

”Yhteistyö on välttämätöntä uhanalaisten lajien suojelussa. Myös suojelun hyödyt jakaantuvat laajalti. Esimerkiksi taantuvien vesi- ja rantalintujen elinympäristöjen parantamisesta hyötyvät sekä suojellut että riistalajit”, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.

Etäsuojelua, vieraslajien torjuntaa ja elinympäristöjen turvaamista

Kokonaisuutena maamme lajiston uhanalaistuminen on jatkunut, vaikka pitkäjänteisellä työllä on saatu aikaan myös myönteistä kehi­tystä.

Uhanalaisia lajeja esiintyy lähes kaikenlaisissa ympäristöissä, rakennetuista luonnontilaisiin. Näin ollen myös suojelun keinojen on oltava monipuolisia. Toimintaohjelmassa onkin esitetty elinympäristökohtaisesti kohdennettuja tärkeitä toimenpiteitä.  Myös neuvonta ja viestintä, vapaaehtoistoiminta, vieraslajien torjunta, etäsuojelu ja maankäytön suunnittelua koskevat toimet tuodaan esille.

Jotta uhanalaistumisen pysäyttämisessä onnistutaan, uhanalaisten lajien tunnetut esiintymispaikat tulisi turvata. Tämä edellyttää laadukasta, tarkkaa ja ajantasaista tietoa lajien esiintymispaikoista. Lisäksi tulisi hyödyntää mahdollisuudet uusien elinympäristöjen aikaansaamiseen. Se voi usein onnistua erilaisten hankkeiden yhteydessä ilman merkittäviä lisäkustannuksia.

Suomi on sitoutunut kansainväliseen tavoitteeseen luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä. Nyt julkaistu uhanalaisten lajien suojelun toimintaohjelma on osa Suomen luonnon monimuotoisuuden ja kestävän käytön strategian toimeenpanoa. Suomen lajien seuraavan uhanalaisuusarvioinnin on määrä valmistua vuoden 2019 alussa.

Teksti: Hannele Ahponen, Suomen ympäristökeskus (SYKE). Jutun pohjana YM:n tiedote.

Kaikki 1/2017 Luonnon kirjon artikkelit


  • Tulosta sivu