Päivä oikeissa töissä – Vuosaaren lukion opiskelijat kansainvälisessä konferenssissa

Uutinen 1.2.2018 klo 14.40

Huomasin sattumoisin viime vuoden syyskuussa Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) nettisivuilta uutisen Vuosaaressa 23.–25.10.2017 järjestettävästä luonnon ja ihmisen terveyden välistä suhdetta tarkastelevasta kansainvälisestä konferenssista, joka järjestettäisiin Hotelli Rantapuistossa, lähellä kouluamme. Olin vähän aikaisemmin sitoutunut Helsingin kaupungin Tunne työ, suunnittele ura -hankkeeseen, joka pyrkii avaamaan lukiolaisten kokemuksia työelämästä. Lisäksi koulussamme oli meneillään lukion biologian Ekologia ja ympäristö -aiheinen kurssi.

Havaittuani edellä mainittujen asioiden väliset yhteydet, soitin kokouksen yhteyshenkilölle Jukka-Pekka Jäppiselle. Puhelun aikana ilmeni, että YK:n biodiversiteettisopimuksen (CBD) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) järjestämän konferenssin luonteen vuoksi opiskelijat eivät pääsisi seuraamaan kokousta kurssivierailun puitteissa, mutta mikään ei estäisi kiinnostuneita opiskelijoita osallistumasta Suomen isännöimään konferenssiin avustajina.

Opiskelijoita jännitti kielitaito

Englanninkielisen hakemuksen perusteella kolmipäiväiseen kokoukseen valittiin kahdeksan Vuosaaren lukion opiskelijaa: Vilma Jäppinen, Maria Kiviniemi, Janna Klemola, Aku Leskinen, Malyun Mohamed, Ilyaas Mahamed, Alma Ohrankämmen ja Ceylan Özkahveci. Tavoite oli, että he näkisivät ja kokisivat kansainvälistä neuvottelu- ja kokouskulttuuria, opastaisivat kokousvieraita, kirjoittaisivat muistiinpanoja sekä tutustuisivat samalla kansainvälisten järjestöjen ja Suomen ympäristöhallinnon toimintaan.

Ennen kokousta vierailimme ympäristöministeriössä, jossa tapasimme kokouksen toisen yhteyshenkilön, Marina von Weissenbergin (YM) sekä Jukka-Pekka Jäppisen (SYKE). Keskustelimme kokouksen sisällöstä, tavoitteista ja tulevista tehtävistämme. Oppilaani ja minä hämmästyimme miten vaikeaa oli rakentaa kansainvälisen konferenssin ohjelmaa, laatia puhujien aikatauluja sekä varmistaa eri maista tulevien osallistujien mukanaolo.

Opiskelijoille kaavailtu tehtävä kirjoittaa muistiinpanoja kokouksen keskusteluista kuulosti haasteelliselta, mutta toisaalta mielenkiintoiselta. Oppilaita jännitti kielitaidon riittävyys, mahdollinen korkeiden virkamiesten tapaaminen sekä kokouksen pukukoodi, mutta ympäristöhallinnon rento asenne ja vakuuttelut tapahtuman onnistumisesta rauhoittivat meitä.

Kokouksen ensimmäisenä päivänä oppilaat ohjasivat vieraita saliin ja videoivat asiantuntijoiden esityksiä ja puheenvuoroja. Kahtena seuraavana päivänä he kirjasivat esitelmiä ja keskusteluja, mikä koettiin raskaaksi ja vaikeaksi, osittain siksi, että kaikki oppilaat eivät hallinneet kokouksen englanninkielisiä käsitteitä. Lisäksi väsyneet oppilaat pelkäsivät, että virallisen kokousraportin kirjaaminen jäisi heidän vastuulleen. Osa opiskelijoista oli valmistautunut tapahtumaan perehtymällä mm. CBD-sopimukseen ja sen Aichi-tavoitteisiin mikä auttoi keskustelun ymmärtämisessä. Äänitteitä, kuvamateriaalia ja muistiinpanoja kertyi peräti 9–12 tuntia.

Koulu ei riitä, pitää olla oma-aloitteinen

Työpajojen seuraaminen koettiin mukavaksi, ehkä siksi, että osa opiskelijoista sai osallistua keskusteluihin tasavertaisina kutsuvieraiden kanssa. Oppilaat kuvasivat tuntemuksiaan mm. seuraavasti: “Osallistuin yhteen mielenkiintoisimmista keskusteluista, joita olen koskaan kuullut.” sekä “Tulen muistamaan osan saamastani tiedosta lopun elämääni.”. Myönteistä palautetta antoi myös CBD-sopimuksen varapääsihteeri David Cooper, joka kiitti kokouksen lopuksi opiskelijoita aktiivisuudesta.

Opettajana koen, että on tärkeää antaa opiskelijoille kokemuksia siitä, että lukiossa opiskeltavat asiat ja aiheet ovat osa todellista maailmaa. Biodiversiteetin uhkat ja suojelu sekä WHO:n terveyden edistämisen periaatteet kuuluvat lukion pakollisten kurssien opetussuunnitelmaan. Asiat saavat kuitenkin aivan eri merkityksen, kun oppilaat kuulevat niistä puhuttavan myös kansainvälisellä tasolla, jopa aivan samoin käsittein kuin oppitunnilla.

Alma Ohrankämmen totesi näin: “Koulu ei anna kokonaiskuvaa maailmasta, joten joskus pitää olla oma-aloitteisempi ja ottaa asioista selvää. On aina ilo olla jostakin osallisena. Olin mukana kansainvälisessä tapahtumassa, jossa ihmiset istuivat yhdessä ja keskustelivat. Oli upeaa nähdä eri maiden edustajien keskustelevan kaikille yhteisestä aiheesta. Kokemus oli itsessään uniikki. Tulen muistamaan, että kokemus oli arvokas, sormien krampeista huolimatta.”

Ensimmäinen työtodistus

Vaikka kokoukseen osallistuminen ja valmistautuminen tulivat opiskelijoille yllättäen, ja tehtävä piti sovittaa yhteen lukion muiden aikataulujen kanssa, olen äärimmäisen ylpeä opiskelijoitteni valmiudesta heittäytyä annettuun tehtävään sekä heidän ennakkoluulottomuudestaan, alun epätietoisuudesta ja tehtävän vaikeudesta huolimatta. Moni lähti mukaan juuri siksi, että koki tilaisuuden ainutlaatuiseksi. Ja sitä se olikin. Koettu elämys avarsi opiskelijoiden käsitystä kansainvälisistä neuvotteluista ja niihin osallistuvien asiantuntijoiden työnkuvasta. Eikä vähäinen ilonaihe ole sekään, että yhteinen kokemus kohotti yhteishenkeä.

Tapahtuman jälkeen opiskelijoiden kokemukset olivat esillä Vuosaaren lukion aulassa ja koulun joulujuhlassa, kun oppilaille jaettiin ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen kirjoittamat työtodistukset.

Kiitän Jukka-Pekka Jäppistä ja Marina von Weissenbergia Vuosaaren lukion opiskelijoille tarjoutuneesta mahdollisuudesta tutustua kestävän kehityksen politiikan käytäntöön. Toivon, että kokemus oli alku myös tulevalle yhteistyölle!

Teksti Leena Mäkelä Vuosaaren lukion biologian, maantieteen ja terveystiedon opettaja

Lue lisää aiheesta

Kaikki Luonnon kirjon 1/2018 artikkelit


  • Tulosta sivu