Ensi lauantaina 29.8. vedetään sinivalkoiset liput salkoon Suomen luonnon kunniaksi

Uutinen 25.8.2020 klo 7.21

Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä. Päivää juhlitaan aina elokuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna juhlapäivä on 29.8. Vuonna 2020 luonnolla on ollut aivan erityinen merkityksensä suomalaisille ja luontoon on lähdetty sankoin joukoin, ensin keväällä koronatilanteen ajaessa ihmiset välttämään joukkoja ja sitten kesällä kotimaanmatkailun suosion kasvaessa.

Retkeilijä lipun kanssa
Kuva Metsähallitus

Moni on löytänyt kotimaasta uusia luonto- ja retkikohteita sekä haltioitunut Suomen luonnon hienoudesta. Luonto on tarjonnut elämyksiä, mutta myös turvaa ja paikan hengähtää. Suomen luonto on todella merkkipäivänsä ansainnut!

Vuosi 2020 on erilainen, mutta tärkeä vuosi Suomen luonnon päivän tarinassa

Vuodesta 2013 asti vietetty juhlapäivä on tuonut luonnon juhlimisen osaksi vuodenkiertoa. Vuosi 2020 jää päivän historiaan vuotena, jolloin perinteiset yleisötapahtumat jäivät koronapandemian vuoksi vähiin. Joukkokokoontumisten sijaan Suomen luonnon päivää ja sitä edeltävää viikkoa vietetään pitkälti pienemmissä porukoissa ja somessa tunnelmia jakaen. Koko viikko halataan puita osana Puunhalausviikkoa.

Luomutilat avaavat ovensa virtuaalisesti. Yle Luonnon Pelasta pörriäinen -kampanja huipentuu Suomen luonnon päivään. Pikkulipuin koristellut mustikkapiirakat vilahtelevat someen jaetuissa kuvissa ja nukkuminen tuhansien tähtien alla kruunaa päivän vieton Suomen ladun Nuku yö ulkona -haasteen merkeissä.

Suomen luonnon päivä on kansallisten juhlapäivien uusin tulokas, kun se kirjattiin tästä vuodesta alkaen Yliopiston almanakkaan. Sisäministeriö suosittaa liputusta Suomen luonnolle. Tämä on jo neljäs kerta, kun liputamme luonnollemme! Liputtaminen tuo päivään arvokkuutta, vahvistaa valtakunnallisuutta ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Luontorunot, valmistujaisjuhlat ja mustikkapiirakka esillä päivän juhlinnassa

Mustikoita ja mustikkapiirasta
Kuva Heli Rekiranta

Tänä vuonna Suomen luontoa on muistettu myös suuressa luontorunokilpailussa, johon suomalaiset lähettivät heinäkuun puoliväliin mennessä lähes 3000 upeaa runoa. Voittajarunon valitsee rouva Jenni Haukio, joka myös lukee runon Yle Radio Suomen lähetyksessä Suomen luonnon päivänä klo 14–15.

Oman vivahteensa tämän vuoden luontojuhlintaan tuo se, että Suomen luonnon lisäksi päivämäärällä 29.8. juhlitaan myös ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia Valtioneuvoston suosituksesta. Suomen luonnon päivän verkosto kokosi 10 luontoaiheisen lahjavinkin listan, jotta suomalainen luonto näkyisi myös valmistujaisjuhlien lahjapöydässä. Luja ja hyvä luontosuhde on voimavara elämän ylä- ja alamäissä.   

Jokaisella varteenotettavalla merkkipäivällä on oma leivos. Suomen luonnon päivän viettäjiä kannustetaankin eväsretkelle mustikkapiirakan kanssa. Piirakan voi leipoa itse kotona, ostaa kaupasta tai paistaa vaikka nuotiolla. Reseptejä ja kuvia kattauksista voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #suomenluonnonpäivä ja #mustikkapiirakka.

Muista nämä viisi asiaa ensi lauantaina
1. Pidä huolta, että pihallasi/työpaikallasi/taloyhtiössäsi liputetaan
2. Jos lipputankoa ei ole, koristele retkievääsi pikkulipuin tai pue päällesi sinivalkoista
3. Leivo mustikkapiirakka omaan tapaasi muro- tai pullataikinalla
4. Lue valmistuvalle nuorelle luontoruno tai anna luontoaiheinen valmistujaislahja
5. Lähde luontoon ja juhli omalla tyylilläsi: rennosti tai arvokkaasti. Kunhan juhlit. #suomenluonnonpäivä

Lue lisää Suomen luonnon päivästä

 

Paluu etusivulle