Working with Soil -työryhmä on mukana EMMAssa Särkyvää-näyttelyssä

Uutinen 17.5.2021 klo 13.49

Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä -näyttely pohtii saven erityistä merkitystä ihmiselle ja tulkitsee ympäristöhuolen ja sosiaalisten rakenteiden murroksen määrittämää nykyisyyttä.

Ihmisen suhdetta maaperään tutkiva Working with Soil -työryhmä koostuu monialaisesti muotoilun, taiteen ja tieteen keinoin työskentelevistä keramiikkataiteilijoista. Työryhmä kerää maanäytteitä, analysoi ne saasteiden määrittämiseksi ja käyttää niitä materiaalinaan.

Näyttelyn saviruukkuja
 

Kriittisesti uhanalaiset lajit -teoskokonaisuuden maalatut ruukut käsittelevät maaperän saastumisen vaikutusta muunlajisten, kuten hyönteisten ja kasvien, uhanalaistumiseen. Näyttelyssä teosten rinnalle on tuotu harvinaisia ja äärimmäisen hauraita kriittisesti uhanalaisten lajien näytteitä Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

”Maayhteisöön kuuluu kasvien, hyönteisten, sienirihmastojen ja mikrobien lisäksi myös ihmiset. Esteettisesti kokevina olentoina arvotamme korkeammalle muunlajiset, jotka ovat kookkaita, nopeita, värikkäitä, söpöjä tai muuten näkyviä. Tästä syystä pienten ja vaatimattoman näköisten lajien suojelutarve voi saada vähemmän huomiota. Tällaisia kriittisesti uhanalaisia lajeja kuten outorääpetylppö ja ryytimantumukula on maalattu näkyviksi ruukkujen pinnoille.

Working with Soil -työryhmän näyttelyn aikana kehkeytyy myös taiteellinen tutkimusprojekti paikallisesta Espoon maaperästä. Projektissa taiteilijat tutkivat luonnon ilmiöiden ja ihmisen toiminnan aiheuttamia muutoksia maa-aineksessa.

”Savenvalajat ovat tuhansien vuosien ajan käyttäneet materiaalinaan paikallista maata. Maa ei ole staattinen materiaali, vaan muuttuu luonnon ilmiöiden ja ihmisen toiminnan myötä. Tutkimalla paikallisen maaperän materiaalisuutta keraamikon kokemusperäisen tiedon kautta, pyrimme ymmärtämään paremmin näitä muutoksia ja rooliamme maayhteisössä. Taiteellinen tutkimus ei hae yksiselitteisiä vastauksia vaan pyrkii haastamaan ajattelua ja etsimään kysymyksiä.”

Näyttelyn esineitä
 

Working with Soil -työryhmää koordinoi Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksen EMPIRICA-tutkimusryhmä, jonka jäsenillä on syvä ja monipuolinen osaaminen keramiikan alalta. Ryhmä syntyi Traces from the Anthropocene: Working with Soil -projektia varten, joka oli esillä Taideyliopiston järjestämässä Tutkimuspaviljonki-tapahtumassa Venetsian Biennalen 2019 yhteydessä. Projekteissaan ryhmä käyttää keramiikkataiteen ja muotoilun sekä ympäristötutkimuksen menetelmiä ymmärtääkseen maaperässä tapahtuneita muutoksia. Työryhmän taiteilijat ovat: Özgü Gündeşlioğlu, Catharina Kajander, Riikka Latva-Somppi ja Maarit Mäkelä.

Yhteistyössä mukana: Aalto-yliopisto, Suomen ympäristökeskus SYKE, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ja äänitaiteilijat Noora Kauppila ja Mikko H. Haapoja.

Näyttely on avoinna 3.5.2021-28.8.2022

 

 

Paluu etusivulle

 


  • Tulosta sivu