Luonnon konserttisali saapuu Suomeen - tapahtuman pieni sankari kertoo suuria asioita

Uutinen 17.5.2021 klo 14.18

Uusi tapahtuma Luonnon konserttisali saapuu Suomeen kesällä 2021. Luontotiede ja taide paiskaavat kättä tapahtumassa, jonka sankarilajiksi nousee Bombus hypnorum eli kartanokimalainen. Luonnon konserttisali on koettavissa ensi elokuussa Kajaanissa ja Punkaharjulla. Produktiosta ja elonkirjon merkityksestä tehdään myös videotallenne.

Kartanokimalainen
Kartanokimalainen keltanolla. Kuva Pentti Sormunen Vastavalo.fi

Suomen tapahtumakartan uusi tulokas, Luonnon konserttisali, kertoo suuria tarinoita pienen sankarin avulla. Millainen on Bombus hypnorum eli kartanokimalainen, ja mitä sen avulla on opittavissa pölyttäjien ja luonnon monimuotoisuuden merkityksestä - tämä selviää yllätyksellisellä tavalla ensi elokuussa. Luonnon konserttisalin ensi-ilta on Kajaanissa 20.8, ja 28.8., Suomen luonnon päivänä, tapahtuma valloittaa Punkaharjun.

Kaikille avoimessa ulkoilmatapahtumassa levitetään luontotietoutta elävän musiikin, audiovisuaalisen lavateoksen, tarinallisuuden ja ympäristökasvatuksen keinoin. Metsähallituksen Luontopalvelut tuo tapahtumakonseptin Latviasta, missä suuren suosion saaneita Nature Concert Hall -tapahtumia on järjestetty jo 15 vuoden ajan. Ne houkuttelevat vuosittain tuhansia taiteen- ja luonnonystäviä kaikista ikäluokista.

Suomen ensimmäisen Luonnon konserttisalin sankarilajiksi on valittu Bombus hypnorum, kartanokimalainen. Kartanokimalaiseen tutustuminen käynnistyy iltapäivän toiminnallisilla rasteilla. Kaikki huipentuu illan konserttiin, joka kruunaa kokemuksen kertomalla kimalaisen tarinan musiikin, valotaiteen ja tanssin keinoin.

"Halusimme sankariksi lajin, joka ihmisten on helppo havaita ja tunnistaa arkielämässä. Sankarimme kertoo tietysti itseään suurempaa tarinaa pölyttäjien merkityksestä ja luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä ja sen vaalimisesta", korostaa viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist Metsähallituksen Luontopalveluista.

Illan audiovisuaalisen taideteoksen toteuttaa taiteellinen tuotantoyhtiö Artlab kymmenpäisen taiteilijaryhmän kanssa. Esimerkiksi uniikin, kartanokimalaisen elämänkaarta kuvaavan musiikkiteoksen ovat säveltäneet ja tapahtumassa esittävät muusikot Ringa Manner ja Max Lilja. Musiikkiteoksen, koko tapahtuman sekä videodokumentoinnin tietopohjan luomiseen ovat osallistuneet kimalaistutkija Olli Loukola Oulun yliopistosta sekä Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologit.

Tapahtuman harjoitukset
Luonnon konserttisali -tapahtuman harjoitukset. Kuva Joel Heinonen, Metsähallitus.

"Pölyttäjistä ja pölyttäjäkadosta on olemassa paljon tutkimustietoa, mutta se on usein liian hitaasti saatavissa ja vaikeassa muodossa. Luettu tieto ei välttämättä motivoi käytännön toimiin, koska se voi tuntua etäiseltä. Taiteen ja tieteen yhdistäminen avaa uusia keinoja levittää tietoa erilaisille yleisöille", kimalaistutkija Olli Loukola pohtii.

Videotallenne tulee vapaaseen katseluun ja jakoon mm. kouluille ja päiväkodeille tarkoitettuun Mappa-aineistopankkiin.

Luonnon konserttisalin järjestää Metsähallituksen Luontopalvelut, ja toteutuksessa on mukana suuri joukko kumppaneita. Projektin rahoittaa Koneen Säätiö.

Lue aiheesta lisää

 

Paluu etusivulle

 


  • Tulosta sivu