”Huoli on tärkeää ottaa vakavasti” – SusiLIFE-hankkeessa tuetaan susialueen asukkaita

Uutinen 15.2.2022 klo 8.42

SusiLIFE-hankkeen suunnittelijat ja eräpartio kohtaavat susialueiden asukkaita. Tärkeintä on, että susien naapurit eivät jää huoltensa kanssa yksin. Suomen riistakeskuksen suunnittelija Mari Tikkunen kävi hiljattain kotieläintilalla vierailulla. Lampolassa oli käynnissä karitsointi, mutta tilalliset olivat allapäin. Viime kesänä sudet tappoivat useita lampaita, ja tänä vuonna karitsoja odotetaan syntyvän puolet vähemmän kuin vuotta aiemmin.

”Vaikka susien vierailulla oli tilalliselle iso vaikutus, keskustelu sujui ystävällisissä merkeissä”, Tikkunen kertoo. ”Työtäni on auttaa suunnittelemaan kotieläinten suojaamista, ettei jatkossa uusia vahinkoja sattuisi.”

Kesäisin riistakeskuksen suunnittelijat tapaavat pääasiassa kotieläintilallisia. Talvella, kun susista kerätään DNA-näytteitä ja havaintoja, keskustelukumppanit ovat luonnossa liikkujia, metsästäjiä, petoyhdyshenkilöitä ja asukkaita, jotka asuvat reviirin ydinalueella.

”Jos paikallinen tulee vastaan ja huomaa minut suden jälkien perässä, käyn esittäytymässä ja kerron, mitä touhuan”, sanoo Jaakko Alalantela, Suomen riistakeskuksen suunnittelija ja Tikkusen kollega.

Alalantela kertoo olleensa muutama viikko sitten maastotöissä susireviirillä. Hän kutsui mukaan paikallisia kolmelta reviirialueen kunnasta. Yhdessä joukko etsi DNA-näytteitä, tarkasteli susien kulkusuuntaa ja vaihtoi tietoja. Keskustelu oli mielenkiintoista, koska vaikka osallistujat asuvat samalla susireviirillä, he eivät usein kohtaa.

Susiaidan tarkastaminen
Jaakko Alalantela esittelee hankkeen toimittamaa sähköistettyä petoaitaa. © SusiLIFE

Eräpartio selvittää susien toistuvia pihavierailuja

”Viime viikolla poliisille tuli hätäkeskuksen kautta tehtävä, koska susi oli vieraillut piha-alueella”, SusiLIFE-partion erätarkastaja Tobias Peura kertoo. ”Ajoimme taajama-alueelle ja keskustelimme asukkaan kanssa. Hän näytti meille suden valvontakameran kuvasta.”

Partion toinen osapuoli, vanhempi konstaapeli Kimmo Örn, jatkaa: ”Selvitimme, mikä olisi voinut houkutella suden pihaan. Seurailimme jälkiä, ja keskustelimme asukkaan kanssa, miten toimia jatkossa ja miten tilannetta seurataan.”

Poliisin ja erätarkastajan partio kohtaa paikallisten asukkaiden lisäksi monenlaista väkeä valvontatyön ohessa. Osa kohtaamisista ei liity suteen, ja esimerkiksi metsästyksen valvontaa tehdään syksyisin kuin mitä tahansa erävalvontaa.

Suden aiheuttama vahinko voi nostaa tunteet pintaan

Keskustelut ovat parhaita kasvokkain. Kohtaamiset ovat lähes poikkeuksetta neutraaleja ja asiallisia.

”Joidenkin tilallisten kanssa on tehty hankkeen alusta alkaen yhteistyötä. Samalla olemme tutustuneet ja ystävystyneet. Kun ajan pihaan, tilallinen saattaa sanoa, että syödäänhän nyt ensin ja sitten aloitetaan”, Tikkunen kertoo.

Hankalimpia tilanteita ovat suurpetojen aiheuttamien vahinkojen tarkastukset. Tikkunen, Alalantela, Peura ja Örn ovat kaikki tehneet vahinkokohteiden maastotarkastuksia. Tarkastusten kohteena voi olla esimerkiksi tapettu lammas tai koira.

”Tilallinen tai koiranomistaja on yleensä järkyttynyt. Silloin täytyy toimia silkkihansikkain, jotta ei aiheuteta turhaa ylimääräistä murhetta”, Örn kertoo. ”Selvitetään, mitä vielä on tehtävissä ja miten lisävahingot estetään.”

Alalantela kertoo, että vahinkokohteilla kuluu aikaa: ”Ensin täytyy kohdata vahingonkärsijän murhe ja harmitus, kuunnella ja ymmärtää, lopuksi päästään pohtimaan ratkaisuja.”

 

Susipartio
SusiLIFE-partio eli vanhempi konstaapeli Kimmo Örn ja erätarkastaja Tobias Peura. © SusiLIFE

Kohtaamiset ovat tapa tukea susialueiden asukkaita

Susi on tunteita ja keskustelua herättävä eläin. Kohtaamiset ovat tärkeä tapa kuulla susialueiden asukkaita ja auttaa heitä pärjäämään paremmin susien naapurina.

”On tärkeää, että huoli otetaan vakavasti, eikä ihmistä jätetä yksin taistelemaan ongelman kanssa”, Örn kertoo. Ihanteellisesti suden pihaan houkutellut syy selviää ja se poistetaan. Joskus sudelle annetaan karkotus- tai lopetusmääräyksiä.

”Kun joku menee henkilökohtaisesti paikalle, kuulee ja ottaa ongelman vakavasti, ihminen tulee nähdyksi. Näkisin, että se on se tärkein pointti”, Tikkunen tiivistää.

SusiLIFE-hanke

SusiLIFE on kuusivuotinen hanke, joka parantaa ihmisen ja suden rinnakkaineloa. Hanke välittää tietoa sudesta ja sen käyttäytymisestä, edistää paikallistason vuorovaikutusta ja tuo työkaluja susien aiheuttamien haittojen ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn.

Hanke on rahoitettu mm. EU LIFE -ohjelman tuella (LIFE BOREALWOLF, LIFE18 NAT/FI/000394).

Teksti: Iina Ala-Kurikka, Luonnonvarakeskus

Hankkeen etenemistä voi seurata

 

Paluu etusivulle


  • Tulosta sivu