Ympäristömuutokset haastavat perhoset - mitä paatsamasinisiivelle kuuluu?

Uutinen 26.9.2017 klo 19.38
Paatsamasinisiipi
Touko-kesäkuussa paatsamasinisiiven voi tavata lentelemästä metsänreunoilla. Syyskuun lähestyessä loppuaan aikuiset yksilöt ovat jo vaipuneet manan maille. Toukat koteloituvat odottamaan kevään lämpöä, joka herättää ne uuteen elämänvaiheeseen aikuisena perhosena. © Olavi Niemi

Suomen kansallisperhonen paatsamasinisiipi on hyötynyt ilmastonmuutoksesta. Muuttuva luonto asettaa kuitenkin haasteita monille perhoslajeillemme.

”Tänä vuonna päiväperhosilla oli huono vuosi. Auringon puute siirsi useiden lajien lentokautta myöhäiseksi”, kertoo erikoistutkija Juha Pöyry Suomen ympäristökeskuksesta. ”Paatsamasinisiivellä menee kuitenkin varsin hyvin, sillä se on viimeisen 20 vuoden aikana levinnyt kohti pohjoista menettämättä eteläisiä elinalueitaan. ”

Paatsamasinisiivellä on juuri sellaisia ominaisuuksia, joilla vastataan ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Se on hyvä lentäjä ja voi siten siirtyä pitkiäkin matkoja jos olosuhteet sallivat. Laji pystyy tuottamaan kaksi sukupolvea lämpiminä kesinä. Lisäksi lisääntyvä lämpö nopeuttaa suhteellisen korkealla maanpinnasta ravintokasvillaan korpipaatsamalla elävien toukkien kasvua ja kehitystä.

Paatsamasinisiipi levinneisyys
Paatsamasinisiipi on levittäytynyt yhä pohjoisemmaksi. Lajin levinneisyys vuosina 1992-1992 ja 2000-2004. © SYKE ja Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti.

Muuttuva ilmasto tuo uusia siivekkäitä

Ilmastonmuutos muuttaa perhoslajistoamme voimakkaasti ja se on toistaiseksi tuonut Suomeen suuren joukon uusia lajeja. Maastamme on löytynyt 1990-luvun puolivälin jälkeen noin 200 uutta perhoslajia, joista valtaosalla leviämisen syy on lämpenevä ilmasto. Osa uusista tulokkaista lentää Suomenlahden yli, ja joskus lämmin ilmavirtaus voi suorastaan heittää uusia lajeja mukanaan.

”Päiväperhosista häiveperhonen ja pikkuhäiveperhonen ovat tulleet rikastuttamaan lajistoamme 1990- ja 2000-luvuilla. Yöperhosista havununnan kanta on noin satakertaistunut ja sitä esiintyy jo Kuopion korkeudella. Viroon levinnyt lehtinunna teki joukkovaelluksen elokuussa Suomen rannikolle saakka, ja sen odotetaan runsastuessaan aiheuttavan merkittäviä kasvituhoja”, sanoo Pöyry.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ainoastaan hyödytä perhosia, sillä osa viileään sopeutuneista lajeista on joutunut vetäytymään yhä pohjoisemmaksi - esimerkiksi eräät mittarit ja yökköset ovat lähes hävinneet Etelä-Suomesta.

Häiveperhonen
Häiveperhonen on uusi tulokas lajistossamme. © Olavi Niemi

Niitty- ja suoperhoset ahdingossa elinympäristöjen vähetessä

”Perhoset ovat erittäin merkittävä lajiryhmä paitsi luonnon, myös ihmisen kannalta, sillä ne ovat yksi tärkeimpiä pölyttäjiä heti mesipistiäisten jälkeen. Perhostoukat ovat lukuisille lintulajeille elintärkeä ravinnon lähde ja monet loispistiäiset ovat niistä riippuvaisia ravintonaan”, sanoo Juha Pöyry.

Perhoset myös tunnetaan hyvin, joten niitä seuraamalla voidaan nähdä laajempia muutoksia luonnossa. Esimerkiksi soiden ojitus on lisännyt monien suoperhosten, kuten rahkahopeatäplän ja muurainhopeatäplän ahdinkoa ja ne ovat harvinaistuneet. Monet niittyjen perhoset ovat vaikeuksissa maatalouden modernisoitumisen takia. Maatalousympäristön päiväperhosseurannassa on havaittu, että useat heinäperhoslajit ovat romahtaneet 2000-luvulla, kun paahteiset matalakasvuiset niittyalueet ja metsänreunat ovat kadonneet.

Joskus muutos parempaan voi tapahtua nopeastikin. Esimerkiksi naavamittari vähentyi happaman laskeuman takia 1960-80-lukujen aikana, mutta on nyt elpynyt, kun laskeuma väheni ja naavojen määrä lisääntyi uudestaan.

Rahkahopeatäplä
Rahkahopeatäplä kärsii soiden ojituksesta. © Mika Pelkonen

Perhoset ovat monella tapaa kiehtova lajiryhmä. On uskomatonta, että jotkin lajit vaeltavat vuodenaikojen mukaan pitkiäkin matkoja. Esimerkiksi tutut amiraali ja ohdakeperhonen muuttavat meille lisääntymään aina Välimereltä saakka. Perhosten muutosta tiedetään vielä hyvin vähän, joten tutkimus tulee varmasti vielä paljastamaan yllätyksiä näistä upeista lentäjistä.

Teksti: Hannele Ahponen, Suomen ympäristökeskus SYKE

Lue lisää:

Kaikki Luonnon kirjon 3/2017 artikkelit


  • Tulosta sivu